perjantai 26. kesäkuuta 2015

Räjähtävää painon nousua?

Tilannehan on niin, että oon muuttanu syömiskäyttäytymistäni paljon. Niinkuin ehkä olet huomannut. Mua jopa kommenteissa varotettiin, kuinka nyt kannattaa henkisesti varautua nopeaan painon nousuun ja kehon muuttumiseen. Haluaisin konkretisoida tätä hurjaa painon nousua nyt kaikille teille, jotka pelkää ja kamppailee. Pelkää vapauttaa syömistään, pelkää lisätä syömistään, pelkää sokeria, rasvaa, hiilareita, you name it. Teille jotka kamppailee sen mörön kanssa joka luo normaalista elämästä eristäviä pakonomaisia rutiineja.

Syön nykyään erittäin vapaasti tavallista kotiruokaa. Syön huoletta kaikkia niitä sairauden ennen kieltämiä ihania ruokia, kuten lasagnea, paistinpottuja ja tortelliineja. Syön oikeestaan poikkauksetta joka päivä banaania, koska se vaan on niin hyvää. Normaali syöminen ei lihota ketään. Mä en myöskään vaan syö niitä ruokia, vaan mää syön niitä oikeesti paljon.

Eilen oli taas se iki-ihana viikottainen punnitus. Haluatko nyt arvata, mitä tämä normaali, joustava, nälän taltuttava ja herkullinen ruokavalioni oli saanut mussa aikaan?
Vastaus: -700g.

"En mää voi syödä niinkuin normaalit ihmiset. En mää vaan voi."  Voinpas.


Tiedostan kyllä, että viikko on lyhyt aika. Tuo seittemän sataa grammaa menee ihan normaaliin painon vaihteluun, mutta kyllä se pitää huomioida. Muutamiin muutoksiin päätin siis ryhtyä ja nyt on esim. salilla käynnin huomiointi syömisissä pistetty lukkoon.

+ kuvaamaton välipala rahkaa ja päärynä :)
Iltapalaa en oo vielä syönyt :p
Mää syön paljon. En enää mieti juurikaan mun ateriasuunnitelmaa. Jos haluan ottaa raejuustoa ruuan kanssa, otan. Vaikka ateriasuunnitelmassa ei maitoryhmän annosta lukiskaan. Jos on nälkä, syön lisää. Jopa ylimääräsiä valipaloja. Sen takia mun on vaikea kertoa teille tarkkoja määriä yhtään mistään. Tärkeintä on, että se maistuu hyvälle ja nälkä lähtee. Sillon musta myös tuntuu hyvälle syödä. Oon kehitelly paljon uusia reseptejä ja innostunut (liikaakin? :P) esim. tuorepuuroista. Teen reseptipostausta niistä myöhemmin :)

Mutta tosiaan. Viestini on, että syökää ihmiset ja nauttikaa! Koska sillon kun syö, elämä ei enää oo pelkkää syömistä.

Torikeikka meni hyvin ja poiki toisenkin keikan! Raahe I'm coming!!


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Häätö lopuille rutiineille!

I mean, ihan joka ikiselle! Totesin, että kerran se kirpasee ja pistin kaiken uusiksi. Koko keittiöstä ei enää löydy yhen yhtä omenaa tai skyriä ja kaalin järetön mussutus loppuu tähän! Tästä lähtien aijon syödä salaattini ja leipäni lämpimän ruuan yhteydessä, kuten normaalit ihmiset. Tästä lähtien aijon syödä väliruuiksi jotain ihan muuta kuin skyriä ja omenaa. Tai ei ihan tästä lähtien, "uusi alkuni" oli toissapäivänä. 

Tää on nyt nähty.
Tää päätös oli yks pelottavimmista ikinä, mutta samalla paras päätös aikoihin! Välipalat oli niitä viimeisiä ruokia, mihin liitty vahvasti kaloriajattelu ja -ahdistus. En uskaltanut syödä mitään muuta, sillä kaikessa oli enemmän kaloreita. Pelkäsin, etten tule millään muulla kylläiseksi. Mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä. 

Jotkut muutokset, kuten ruokamäärän lisäys, on tehtävä pikkuhiljaa totutellen. Toiset muutokset tapahtuvat kivuttomimmin tällain kertarysäyksellä. Ainut löytämäni negatiivinen asia tässä muutoksessa on valinnan vaikeus, sillä ihania vaihtoehtoja on yhtäkkiä niin paljon! :D


Vadelmatuorepuuroa. Mansikoita. Nektariinia. Banaania (uskaltakaa ihmiset maistaa, se on ihanaa!). Ja niiiin monenlaisia uusia jugurtteja ja rahkoja. Huomaatte ehkä, kuinka naurettavan innoissani oon tästä! :D Vähän sama ku niitten rasvojen kanssa sillon. Yhtäkkiä onkin sata ruokaa jota haluan maistaa, leijailen ruokakaupassa lukemattomia vaihtoehtoja ihastellen, keksin miljoona toistaan herkullisempaa makuyhdistelmää ja huumaannun netin reseptien kirjosta. Paarynä-vaniljatuorepuuro, mansikka-banaanismoothie, JUUSTOSÄMPYLÄ!

Calories don't count if you don't count them.

Syön edelleen terveellisesti, ateriasuunnitelman mukaan ja nautin jokaisesta suupalasta. 


Mitähän tässä vielä muuttaisi, kun tää on niin mukavaa? ;D

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Oonko mää mitään muuta ku anoreksia?

Joskus tuntuu, että tää paraneminen on ainut asia mun elämässä. Juu tiedän, että mun on nyt keskityttävä ensisijaisesti tähän ja lässynlää, mutta ku tiedän olevani niin paljon muutakin! Tai ainaki luulen olevani. Tuntuu, että oon kadottanu itteni, en tiijä kuka oon tän sairauden ja paranemisen lisäksi. En todellakaan halua olla se anoreksia-aino. 
Siksi mulle on ihan supertärkeetä tehä kaikkia juttuja mitkä ei liity millään tavalla sairauteen. Tai ees syömiseen.


Mitä muuta mää sitten oon?

Muusikko-Aino
Muusikko-aino rakastaa musiikkia ihan kaikissa sen muodoissa. Se on harrastanu huilunsoittoa vuosikymmenen, saksofonia soitellut 8 vuotta ja pianoa ehkä kaheksanvuotiaasta. Laulua se rakastaa yli kaiken ja onkin laulanu niin kauan ku osaa vaan muistaa. Laulettua tuleekin ihan joka paikassa salin pukkarista lähtien. Laulutunneilla muusikko-aino on käyny mahollisuuksien mukaan yhteensä kolmisen vuotta. Sen koko pehe on supermusikaalinen; jokainen perheenjäsen soittaa ja laulaa. 
 Muusikko-aino myös rakastaa esiintymistä eikä osaa juurikaan jännittää esiintymistilanteita. Musiikista se on saanu hurjasti itsevarmuutta, musiikki on vahvistanut horjuvaa teini-iän itsetuntoa ja musiikki auttaa sitä edelleen aina, kun on vaikeaa. Toisaalta musiikki on aina mukana myös hyvissä kokemuksissa.
  Muusikko-ainoa voit tulla katsomaan Oulun torille 26.6 klo 19!

Eilen käytiin muusikoimassa Ainolanpuistossa :)

Urheilija-Aino
Urheilija-aino rakastaa treenaamista. Eniten se tykkää käydä salilla nostamassa rautaa oikeen agrella, mutta tykkää myös joogasta ja pitkistä kävelylenkeistä hyvät musiikit korvilla. Urheilija-ainolla on kova kaipuu hölkkäpoluille ja maantiepyöräkin varatossa kuumottaa jokaisena aurinkoisena päivänä. Aina Aino ei ole ollut urheilija-aino, vaan rakkaus liikuntaan on syttynyt muutama vuosi sitten. Salitreenaus tuntuu sille kaikista omimmalta eikä salilla tarvii ikinä esittää mitään tai ujostella. 
  Bodaus-termein Urheilija-aino on ns. bulkilla ja toivoo lihastensa kasvavan hurrrjaa vauhtia ;D Sen lempiliikkeitä salilla on ehdottomasti bulgaarialainen jalkakyykky, erilaiset vatsaliikkeet ja kulmasoutu. Vähiten Urheilija-aino välittää treenata hauista ja rintaa, sillä ne on niin säälittävän heikkoja lihaksia hänellä. Salilla se pyrkii aina ensisijaisesti pitämään hauskaa ja sitten vasta miettimään mitä sitä kannattais bodauksellisesti tehhä.



Urheilija-Aino ei treenatessaan näytä edustavalta :D
Opiskelija-Aino
Opiskelija-aino on tällä hetkellä lomalla, mutta talvisin opiskelu näyttelee sen elämässä suurta osaa. Se on aina opiskellut mielellään ja ollut ahkera koululainen. Mieluisimpia aineita sille on biologia ja fysiikka. Koulu-musiikista tai -liikunnasta opiskelija-aino ei ole ikinä pitänyt, eikä liiemmin syttynyt myöskään historialle, kuvikselle tai äikälle. 
 Opiskelija-Aino haaveilee lääkikseen pääsystä, mutta myös matemaattisten aineiden opettajan ammatti kiinnostaa. Suuri salainen haave sillä on päästä tulevaisuudessa lääkäriksi johonkin kriisimaahan auttamaan niitä, jotka tarvii apua tässä maailmassa kaikkeista eniten. Syksyllä Opiskelija-aino kirjoittaa ylppäreissä äikän, A-matikan ja fyssan ja saa lakin toivonmukaan 5.12.2015!


Parisuhde-Aino
Parisuhde-aino on ollut olemassa kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta. Sillä on maaailman ihanin poikaystävä, joka ymmärtää ja kuuntelee joskus uuvuttavankin pitkiä mutta täysin merkityksettömiä parisuhde-ainon höpötyksiä. Parisuhde-aino on nimittäin liiankin kova puhumaan ja jakamaan sielunmaisemaansa jokaiselle vastaan tulevalle.
  Parisuhde-aino oli horroksessa talvella anoreksia-ainon viedessä tilan kaikilta muilta Ainoilta, mutta nyt Parisuhde-aino tuntee taas olevansa poikaystävänsä arvoinen. Suhde on muutenkin kehittynyt ja muuttunut kevään ja kesän aikana vain positiiviseen suuntaan. Nykyään parisuhde-ainon ja poikaystävän yhteistä lempitekemistä on kahviloissa istuminen, musiikin tekeminen & soittaminen, shoppailu, treenaaminen ja extempore-uimassakäynnit. Parisuhde-aino on niin iso osa Yleis-ainoa, että niitä on erittäin vaikea erottaa.

Siinä meni talviturkki!
Tavis-Aino
Summa summarum, Aino on siis erittäin Tavis-tauno. Haluaisi olla enemmänkin, ja siihen tässä pyritään. Tavis-aino on 19-vuotias lukiota käyvä Oululainen, joka tykkää matkustelusta, urheilusta, laulamisesta, auringon ottamisesta, leffassa käymisestä, lukemisesta, shoppailusta ja folk-musiikista. Sille kaikista tärkeintä elämässä on elämästä nauttiminen, uusien asioiden kokeminen, perhe ja ystävät. Elämän tarkoituksena Tavis-aino tällä hetkellä pitää perheen perustamista ja onnellista elämää, ja uskontoa kysyttäessä sanoo se olevansa ateisti. Aina pieni pilke silmäkulmassa se haluaisi olla enemmän extempore-ihminen ja haaveilee matkoista Afrikkaan ja Australiaan.

Tämä Aino ei suostu alistumaan, vaan Anoreksia-aino saa luvan kadota! Oon niin paljon enemmänki ku vaan mun sairaus.
Tää blogi tulee luultavasti pikkuhiljaa muuttumaan enemmän ja enemmän lifestyle-tyyppikseksi, sillä sairaus ei enää oo niin suuressa osassa mun elämää. Tää kuitenki on korvaamaton apu parantumisessa, joten syömishäiriöblogeihin tullaan kuulumaan varmasti vielä pitkään.

Elämä voittaa!



lauantai 20. kesäkuuta 2015

Pelkäänkö lihomista?

Totta helvetissä pelkään. Kukapa nyt ei lihomista pelkäisi. Jo lihomisen termissä ittessään on musta tosi negatiivinen sävy, minkä takia yleensä käytän lihomisen sijaan sanoja painon nosto tai kasvaminen.

Anoreksiasta parantuessa lihomisesta on tullu mulle ristiiitainen tabu. Lihominen on aina tarkottanu mulle epäonnistumista, epäonnea, surua ja pahaa mieltä. Nyt kun niin toivoisin parantuvani, epäonnistuminen onkin yhtäkkiä onnistuminen. Tae edistymisestä ja parantumisen kannalta välttämättömyys.

Oon vankistunu ja tiedän sen
Eilen oli aamupunnitus, jonka viikoittain pyritään äitin kanssa pitämään. Oltiin jo edellispäivänä illalla puhuttu, että jos paino on edelleen jatkanut laskuaan, pitää jonkunlaisiin korjausliikkeisiin ryhtyä esim. liikunnan vähentämisellä. Punnarin jälkeen kysyin äitiltä eihän laskua ole. Äiti vastas, että juu ei oo laskenu. "Jes!" Hetken mulla oli niin onnistujaolo.

Mutta sitten: "Mitä jos mää lihon nyt liikaa?" "Pitäskö vähän rajottaa tätä soveltamista?" "Musta tulee ihan kauhean iso.." "Ei enempää"
Miksi, voi miksi nuo ajatukset seuraa mua kaikkialle?! Miksi ees välitän ku niiiin kovasti haluaisin olla välittämättä? Miksi musta tuntuu pahalta ajatella painon nousua vaikka se on hyvä ja välttämätön juttu, se ainoa keino saada mun elämä takaisin?
Miksi tän pitää olla näin käsittämättömän vaikeaa?

Oon kuitenkin äärettömän kiitollinen siitä, ettei tuo ahistus oo päässy vaikuttamaan syömisiin lainkaan. Päätin heti jo aamupalalla rikkoa rutiineja ja syödä ompun sijaan kiivin (helvetin iso ja tärkeä askel henkisesti, vaikka kuulostaa niin kovin pikkujutulta). Lounaalla tein taas valintoja ottamalla sämpylän ja paksusti juustoa. Päivällisellä grillattiin kaikenlaista pelottavaa: halloumia, pestokanaa, perunoita, maissia ja pesto-chili-herkkusieniä. Eikä syömistilanteet oo sellasia projekteja niinku ennen, eli voin jo välillä syödä ajattelematta sitä koko ajan.

Joskus ne pienemmät jutut on niitä vaikeimpia.
Syöminen tuntuu usein väärältä. Hankalalta ja väärältä. Varsinki ne syntiset herkut, joita ei elääkseen ole pakko syödä. Kuinka mää ne oikeen ittelleni perustelen, kun päässä se pikkupiru huutaa "heikko, heikko!"? Samaa se huutaa, jos mielessä käy edes ajatuksen häivähdys siitä, että ottaisin ruualla lisää ruokaa kun aterian jälkeen nälkä ei oo tuntunu millään talttuvan. "Ei sulla voi olla enää nälkä, luulet vaan."

Vaikka painon nousu ahistaa, en enää reagoi siihen nipistämällä syömisiä. Ainakaan niin voimakkaasti. Olis paljon helpompaa, jos voisin kelata siihen, että oisin normipainossa ja terve, mutta tuo taitaa olla turha toive :D

Nyt hyvillä keleillä pyörittelen jatkuvasti mielessä ajatusta jätskistä. Tai että tänään leffassa söisin karkkia, haluasin. Mutta en siltikään syö. Oon vihanen ittelleni ja kyseenalaistan koko paranemisen. Mää voisin tehä ne muutokset nyt. Mitä mää oikeen odotan? Jos ei nyt nii millon? Ootanko mää jotain jumalan merkkiä tai sitä just oikeeta hetkeä joka ei ikinä kuiteskaan tuu. En tunne olevani valmis. Mutta miltä se oikeen tuntuu, ku on valmis syömään jätskin?

Jätskikeli
Tällasta tää kuitenkin on ja mun täytyy sallia se. En halua olla ittelleni niin ankara. En suostu rypemään negatiivisuudessa, sillä joka päivä edistyn hienosti. Haluaisin vaan edistyä vielä hienommin.

"Paranemistakaan ei tarvitse suorittaa." -Psyko


torstai 18. kesäkuuta 2015

Tänään


Iloitsin aamupalasta ja siitä kun sen syöminen ahistaa päivä päivältä vähemmäm.


Liikutin koiraa auringonpaisteessa.


Nautin perheen lounasseurasta nepalilaisessa raflassa.


Uskaltauduin ostamaan avokadon ruokakaupasta.


Söin rutiinivälipalan.


Rakastuin taaas kerran jalkatreeneihin.


Vedin sairautta turpiin lasagnella.



Piipahdin Laurin kanssa kaupungilla.



Ja kömmin vihdoin saunan kautta (extrahedelmää sisältävän!) iltapalani kanssa sänkyyn.

Eli summaten haastava, ihana ja toiminnantäyteinen päivä :)

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Herkku pestovoikkari rutiinien rikkomiseen!

Jos oot yhtään samanlainen ku mää, sua kyllästyttää ainaiset voileivät. "Margariinia, 2 leikkelettä tai 1 juusto, kasviksia". Mua ei ainakaan ihan kauheena houkuta. Ja vaikkei kyllästyttäiskään, nii musta on tärkeetä rikkoo rutiineja ja kokeilla kaikenlaista!

Niimpä leipärutiineja murskatakseni tulin kehittelleeksi pestovoikkarin, jonka luulis menevän läpi tarkimmankin ravitsemusterapeutin syynistä. Testi paljasti valmistuksen helpoksi, maun herkulliseksi ja syönnin verrattain sotkuiseksi.

Tarvitset siis:
Leivän (itte käytin ruisleipää mutta kaura passais varmasti kans kuin unelma!)
n. 3tl raejuustoa
n. 1/3tl pestoa


Lusikoi semmonen hyvä määrä raejuustoa kippoon ja lisää sekaan pesto. Rasvatonta raejuustoa käyttäessä kannattaa rikkoa koostumusta vähän mössömmäksi, mutta mehän toki suosimme rasvaisia vaihtoehtoja ;). Kumoa mössö leivän päälle, levitä ja lisää päälle maun mukaan vaikka tomaattia.


Pesto sisältää paljon hyviä rasvahappoja ja raejuusto on hyvä proteiinin lähde. Tällainen voikkari on omiaan vaikkapa kasvissosekeiton lisukkeeksi, sillä raejuustoa voi lapata isohkon leivän päälle paljon jos prodeja annoksessa on muuten niukasti. Itte söin ensimmäisen (mutten varmasti viimeisen) pestovoikkarini trendikkäästi kasvishernarin kanssa! :D

Kannustan kaikkia rohkeesti kokeilemaan ja kertokaa sit mitä tykkäsitte! :)

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Rasvojen ihmeellinen maailma

Jos hyvän fiiliksen postaukset jo vituttaa, en suosittele tän postauksen lukemista.
Mulla on nimittäin niin perkeleen hyvä fiilis tästä! Jotkut lukijat on sieltä kommentoineet rasvojen vähyyttä ja oon heränny itekkin ajattelemaan tätä asiaa sillain pikkuhiljaa ja ujosti. Syön vähäkalorisia ruokia, jotta saisin syödä paljon. Samaan aikaan itken sitä, etten jaksa syödä riittävästi turvatakseni painon nousun ja terveystilan korjaantumisen. Ristiriitaista ja niiin tekopyhää. Vai ehkä sairauden ääntä?

Mää sanon ja luulen tunnistavani ne tilanteet, joissa sairaus pääsee mun syömisiäni sanelemaan ja sen takia tunnen kauheeta syyllisyyttä jos mulla ei oo voimia joku kerta pistää vastaan. Oon tosi ankara ittelleni, kiroan ja syyttelen itteä jos joku ateria menee huonosti tai valitsen vähäkalorisemman ruuan vaikka haluaisin oikeasti jotain vähän tuhdimpaa. Esimerkiksi eilen olin kaupassa tosi pettyny itteeni ku en uskaltanu ostaa kasvis-vehnänjyvä-paistosta hiilarinlähteeksi vaan päätin korvata sen salaatilla. HUOM! Kotiin tullessani olin jo tullut järkiini ja söin röstiperunoita enkä suinkaan pelkkää salaattia :)

Porkkanapastaa ja kanaa kermakastikkeessa + leivällä margariinia ja juustoa
Joku vois sanoa, etten mää ees halua parantua ku tiedostan nää asiat. "Ethän sää ees oikeesti halua nostaa painoas." Koska mää tiedän kyllä kuinka se tapahtuu. Mutta ymmärrettävä on kuitenki se, että ne tarvittavat muutokset ei tapahu yön aikana. 
Nyt jotain järkeä on kuitenki taas päähän kasvanu, sillä oon huomannu yhä uudestaan ajattelevani, ettei niillä kaloreilla oliskaan niin väliä. "Siis mitä?! Mun painohan syöksyy ihan avaruuteen ja lihon ku pikku possu jos en laske ja mieti kaloreita!" Mitä jos ne pähkinät oiski oikeesti terveellisiä, eikä vaan maailman pelottavin jättimäinen kaloripaketti? Mitä jos avocado onki oikeesti hyvää, en mää oo sitä ikinä kunnolla uskaltanu maistaa. Sairaus ei oo antanu mun tykätä siitä. Mitä jos mää vaan hetken antaisin olla? 

Grillattua kanaa tomaattikastikkeessa, tsatzikia, salaattia ja paaaljon fetaa
Oon viimeaikoina monesti sanonu, että mulla menee tällähetkellä syömiset tosi hyvin, en mää vaan jaksa välittää. Siis välittää mistä? No välittää kaloreista, välittää paistorasvasta lautasella, välittää juuston rasvaprossasta. Miitä jos se margariini leivällä onkin täysin normaalia, terveellistä ja mulle hyväksi? Mitä jos mua ei yritetäkään kiusata paistamalla sitä kanafiletta oliiviöljyssä vaan se on täysin normaalia? Mitä jos halloum-juusto munakkaassa on vaan yksinkertaisesti hyvää?

Herkkusieni-parsa-halloum-munakasta ♡

Maailma avautuu mulle. Herkullinen maailma täynnä makuja, koostumuksia ja kokemuksia (kuten tämänpäiväinen ravintolareissu äipän kans^). Mun ei tarvii pelätä, mun ei tarvii kontrolloida. Aika mahtavaa etten sanoisi! :)



sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Voittajaolo!

En tiijä saanko enää mitään järkevää postausta aikaseksi, mutta mun on pakko tulla hehkuttaan koska tänään on ollu todellinen #recoverywin-päivä! Ensinnäkin mun täytyy kertoa, etten oo tänään enkä eilen treenannu mitään erityistä. Ehkä se vähän ahistaa ärsyttää mutta ei yhtään paljoa. Kaipuu salille on kuitenkin jo palava :D

Mutta siis, tähän päivään. Aamu alkoi namiannoksella puuroa, skyriä ja omppua kuten nykyään aina. Puuroa tuli jotenki paljon ja massu tuli ihan täyteen mutta mieluummin täynnä ku nälkäsenä :)

Tämä laatu ♡
Aamupalan ajan olin tuijotellu ikkunasta aurinkoa ja päättäny että ulos on päästävä! Niimpä suihkun kautta kuulokkeet korviin, mandoliinimusat soimaan ja koiraa liikuttamaan. Ilma oli kyllä just kuin se morsian siinä sanonnassa. 

Taidetta á la Aino
Ja kahekstoista lähettiin äitin ja tädin kanssa käymään Yo Zenin alennusmyyntitapahtumassa, josta äiti osti mulle ihanan kaulakorun.


Sitte oli lounaan vuoro ja kaikki sujui tosi hyvin. Muiden syödessä makkaraa, lämmitin ittelleni lohipyöryköitä ja söin muitten kans terassilla ilman rutiinimaista vesitankkausta ja ruuan lämmityksiä. Ja sanon ettei kaikkien tarvi sitä mulle huomauttaa: tiedän että ruokaa on liian vähän ja leipä jäi puuttumaan.



Vältsy meni kuin aina, Laurin seurassa söin ompun ja profeelin sokerittoman persikkarahkan, mutta hetken päästä nälkä kurni jostain syystä taas. Näin sen huomaa, että liian niukka lounas johtaa nälkään. Mutta eipä siinä mitään, sillä jos on nälkä pitää syödä ja tämä tyttö haki toisen pienen omenan :))

Kuudeksi lähettiin Laurin kans ajeleen Ouluun isin bändin soittokämpille. Jouduin siellä ns. koesoittoon(-lauluun) ja kai mää ne miehet vakuutin sillä meidät pyydettiin soittamaan Oulun torille 26.6 olevaan pikku tapahtumaan. Jännää ja superhauskaa! 
Tän jälkeen suunnattiin Laurin kans juhla-aterialle Subwayhin, josta oon niin ylpeä! Söin nimittäin kokonaan 15cm kalkkunasubin kokojyväleivällä ja uskalsin ottaa jopa vähän sinappia kastikkeeksi väliin. Tääki on taas varmaan asia joka vaikuttaa niin pieneltä mutta mulle tää on sama ku oisin syöny pizzaa tms. Ennakoin ja otin kotoa mukaan pienen kipon salaattia, jottei sairaus löytäis sen kautta tekosyitä ottaa patongin sijasta kalkkunasalaattia. Tää taktiikka toimi hyvin. Kaikista ylpein oon kuitenkin siitä, että söin sen leivän kokonaan. Sairaus se aina haluais, että jättäisin kaikesta rippeet jäljelle, joten päätin että minähän syön ja nautin tämän koko leivän hyvällä omallatunnolla. AA VOITTAJAOLO! 


Subilta suunnattiin rakkaan kans Snooker timeen biljardille ja voitin kerranki vaikka häviän aina! :D Ja sit käytiin vielä kaffella (tai siis teellä) Coffee Housessa ja vaan nautittiin toistemme seurasta. 

Saimpas pitkän postauksen aikaan yhestä kuitenkin niin tavallisesta päivästä. Mutta musta on tärkeä hehkuttaa ja tarttua pieniin onnistumisiin. Mää voitan tän sairauden!
Nyt iltapalalle :)

Anorektisen juhlintaa?

Eilen tosiaan meillä vietettiin rakkaan Mummimme 70-vuotisjuhlia. Koko päivä oli täynnä rutiininrikkomista ihan aamupalasta lähtien, söin sen nimittäin keittiössä oman huoneen sijaan ja kaurapuuron sijasta ruispuuroa. Nää on mulle oikeesti isoja juttuja, niin hölmöltä ku se kuulostaakin :D

Kokonainen desi ruispuuroa, mangoskyr ja omppu :)

Aamupäivä hurahti juhlia valmistellessa. Serkun kanssa koristeltiin täytekakku ja muutamat hyydykekakut ja väännettiin vielä ämpärillinen kanakeittoakin. Juhlat alko yhen maissa oikeastaan lounaalla, elikkäs tuolla kanakeitolla ja voin mielestäni olla ihan tyytyväinen suoritukseeni. En mitannut keittoa, joten se saatto olla vähän niukka ja kaikessa hälinässä leipä "unohtu", mutta pystyin kuitenki syömään normaalisti muitten kans.

Kovasti oisin halunnu maistaa tarjoiltavia, ees niitä äitin tekemiä kaurakeksejä joiden tiesin olevan suurinpiirtein maailman suurinta herkkua. Herkuttelu jäi tälläkin kertaa vaan haaveeksi, mutta söin kuitenkin välipalaskyrin ja pienen omenan juhlimisen lomassa. Vieraitten suurinpiirtein lähdettyä tankkasin vielä kanakeittoa toiseen kertaan ennen ku suuntasin isosiskon luo illanviettoon.

Esteettinen päivälliseni ihan oppikirjan mukaan :)
Iltapalanki jaksoin ihan hyvin vaikka päivä oli yks raskaimpia pitkään aikaan. Itapalan myslin määrää pitäis tarkkailla, tuppaa ilta illalta vähenemään vaikka kuinka tsemppaisin. 
En oo pettynyt itteeni, mutta kyllä täytyy myöntää että harmittaa kun en voinut taaskaan syödä mitään tarjoiluja vaikka oisin oikeesti halunnu. Ihan vaan sen takia, että vastustaisin sairauden ääntä. 

Mutta onneks juhlia tulee aina ja oli silti tosi ihana päivä :)


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Nyt saa luvan loppua!

Tää tunne on niin vahva. En jaksa enää, en vittu jaksa! Joka aterialla mun päässä vaan soi mitä vähennän ja mistä ja kuinka paljon, sairaus saa kokoajan pikkuisia voittoja. Ei ne sairauden voitot oo niin isoja, ettäkö ne vaarantais mun hengen tai niitä välttämättä ees muut huomais, mutta niin isoja ne on, että ne estää mun paranemisen. Enhän mää voi parantua jos annan sairauden kokoajan voittaa.

Kokonainen desi puuroa. Oikeesti :)
En suostu enää vähenteleen. Saan ottaa kokonaisen desin puurohiutaleita, laittaa margariinia leivän päälle, saan syödä puuroa iltapalalla jos tekee mieli (vaikka kaloreita myslissä vähemmän oiskin), saan ottaa lisää, saan herkutella. Saan syyä vaikka vaan makaisin koko päivän enkä treenais ikinä. 

Oliko se 3 desiä lohikeittoa ja margariinit leivällä? Tällä kertaa se oli! Ahistaako? Totta vitussa ahistaa!
Mutta oon myös helkkarin ylpee ja onnellinen. 
Tän mää lupaan ittelleni, en kenellekkään muulle.
Jos on nälkä pitää syödä.

Miksi muutos tuntuu niin pahalta?

Sain edelliseen postaukseeni paljon ihania, sekä myös herättäviä ja aiheellisia kommentteja. Oon tosi kiitollinen jokaisesta kommentista, sillä niiden kautta tulee monesti esille juttuja, joita en ite osaa tai uskalla ajatella. Yks tärkeimmistä asioista on varmaankin tuo kaloriniukkien ruokien korostuminen, eli että salaattia ja muita vähäkalorisia ruokia on suhteessa raskaampiin ruokiin paljon. Oon pienessä mielessäni nyt pohtinu syitä tähän. 

1. Painonpudotustausta ja fitness
Jollain tavalla tää voi kuulostaa tekosyyltä varmaan monelle, mutta tosiasiahan on se, että oon vuosia syönyt tosi terveellisesti. Jo ennen kun siihän tuli mukaan ortoreksisia tai anoreksisia piirteitä, tai edes kalorinlaskentaa. Söin paljon herkkuja varsinkin yläasteen alussa. Pituuskasvu mulla loppui 12- tai 13-vuotiaana, joka yhdistettynä pohjattomaan ruokahaluun, leipomisrakkauteen ja elämäntapaherkutteluun oli varma keino kerryttää painoa nopsaa.

Seiskaluokan jälkeinen kesä. Housut kokoa 46 (oli muuten ihanat housut) ja paidat XLää, paino siellä 85-90 kg:n hujakoilla. 
Kuten ennenkin oon täällä blogissani kertonu, laihdutuksen alotin hiljalleen kasiluokalla olleen lääkärintarkastuksen jälkeen. Siitä lääkäristä mulla on ihan hyvät muistot, vaikka onhan se nöyryyttävää kuulla olevansa erittäin ylipainonen. Mut määrättiin diabetestesteihin ja erikoislääkärille OYSiin. Onneks diabetesta en ehtinyt saada, PCOSin kylläkin.
  Alotin laihdutuksen tosiaan pikkuhiljaa eikä sitä varmasti huomannu ees läheisimmät kaverit. Se oli mulle tosi nolo aihe ja muistan jopa valehelleeni lääkärikäyntien syitä kavereille. Keinoina mulla oli ne kivijalkaohjert joita olin äitiltä ja jostain naistenlehdistä saanu: kasviksia lisää, ei höttömuroja tai valkosta leipää niin paljon, säännöllinen syöminen ja kahvakuulaus.

Fitness-buumi on sitte ihan toinen tarina, vaikka sekin alko erittäin terveellä pohjalla omasta mielestäni. Aloin ensin lukion ekalla käymään säännöllisen epäsäännöllisesti salilla, ruokavalioon olin kiinnittänyt samalla lailla huoletonta huomiota yläasteelta lähien, joskin Laurin tullessa kuvioihin aloin kiinnittää myös erityistä huomiota annoskokoihin. Koin, etten voi syödä yhtä paljon kuin Lauri, joten joskus otin ruualla tarpeeseeni (nälkääni) nähden turhan vähän ruokaa. Söin kuitenkin ekaluokalla vielä huolettomasti suklaata ja  valkoisen suuren juustosämpylän (Madiksen kanttiinin sämpylät ♡) välipalaksi.

Lukion ekan jälkeinen kesä oli lämmin ja ihana :)
Tuota aikaa muistelen kuitenki lämmöllä, sillä olin tosi onnellinen uudessa parisuhteessa ja koulussa eikä ruoka hallinnut elämää. Urheilu oli kivaa muttei lainkaan pakollista. Siitähän se sitten pikkuhiljaa vaikeutui painon laskiessa alaspäin. Kakosluokan joulun muistan hyvin, se oli ensimmäinen joulu kun ruoka pelotti ja tuntui väärältä "syöpötellä". En syönyt lahjasuklaitani, en pystynyt nauttia kuin ennen. Maaliskuussa alotin kesäkiristelyn ja kalorinlaskennan, kehityin siinä aivan liian hyväksi. Halusin laskea päivän kalorit erittäin tarkasti ja sen vuoksi tein lämpimät ruokani itse. Puhelimen päiväkirja täyttyi yhä pienenevistä kaloritavotteita ja jokaisen päivän kalorit oli laskettu tarkkaan. Yritin lopettaa, mutten siinä vaiheessa enää kyennyt. Kaikki herkuttelu jäi, treenaus lisääntyi, eritäydyin muusta maailmasta ja elin täydellisessä fitness-kuplassa, johon mahtui vaan Lauri, treeni ja ruoka. Kroppa kyllä näytti hyvältä mutten voi sanoa olleeni onnellinen.


Tän kaiken seurauksena kykyni hahmottaa normaali annoskoko vääristyi ja ruoka alkoi näytellä kaikkivoipaa, tärkeintä asiaa mun elämässä. Sen kautta koin niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin ja aloin olemaan yhä itsekriittisempi kaikesta (opiskelu, parisuhde, keho, aktiivisuus ja elämäntapa jne).

2. Mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä: "ettei vain jäisi nälkä"
Sitten on toki tämä turvaruoka-asia. Monesti kuulee turvaruokien olevan kalorittomia juomia (limsat, kahvi, tee), kurkkua ja maitorahkaa. Turvaruokia yhdistää se, että niitä saa syödä paljon pienellä energiamäärällä.
  Olen itse huomannut palaavani turvaruokien pariin erityisesti silloin, kun nälkä on kasvanu liian suureksi. Tuntuu, että aivan sama mitä syön, en kuitenkaan tule kylläiseksi, joten sairaus alkaa pyörittää mielessä niitä vaihtoehtoja, joita saisi syödä ns. rajattomasti. MUTTA todellistahan on se, että vaikka söisin sangollisen vihersalaattia, nälkä kolkuttelee jo tunteroisen päästä, kun jos vaan olisin syönyt jotakin ruokaisaa, kuten tätsjyväpastaa ja kanakastiketta, vie se nälän kyllä varmasti pois ja pitää sen loitolla pitkään. Nyt kun syömiset menee ihan hyvin, tää asia on helppo tajuta ja sisäistää, mutta heti nälän kasvaessa liian suureksi (oli se sitten kertaluontoinen ruokavälien venyminen tai pitkän aikavälin pikkuvähennysten tuottama nälkä) sairaus kertoo etten yksinkertaisesti voi syödä muuta kuin salaattia ja omppuja. Muuten menee yli. Sairautta toteuttaessani välttelin tuota nälkää syömällä/juomalla erittäin vähän erittäin useasti.
  Tätä asiaa on vaikea yrittää selittää, mutta mulla se menee niin, että mitä enemmän nälkä, sitä pelottavammaksi ruoka muuttuu ja sitä vähemmän syön. Psykologin mukaan tämä liittyy kontrollin menetyksen tunteeseen.



Tiedän syöväni kasviksia paljon ruuilla myös sen takia, että varmistelen ettei mulle jäis nälkä enää ruuan jälkeen. Tiedän tän olevan typerää ja erittän tehokas tapa hidastaa paranemista. Tän takia mun pitäis pyrkiä vähentämään tuota rehujen määrää. Toisaalta onhan se hyvä varmistaa kylläisyys tuon nälkä -> vähentämiskierteen vuoksi, mutta tässä juuri pitäis se tajuta, että lämmin ruoka täyttää ja pitää nälkää paremmin. Ymmärrätte kaikki kuitenkin varmasti, että tää on erittäin vaikea muutoksenaihe ja tapahtuu pikkuhiljaa, ei kertarysäyksellä. Tärkeintä on kuitenkin, että tiedostan asian. 


No johan tuli monsteripostaus, nostan hattua kaikille jotka jaksoin lukea.
Ja toki kaikille tasapuolisesti ihanaa ja toivottavasti lämmintä viikonloppua! Me juhlitaan huomenna Mummin seittemänkymppisiä, joten juhlahumu ja pikkuinen keikkavideo on odotettavissa luultavasti täällä bloginkin puolella :)

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Päiväni (ruuat) kuvina

Päivä käynnistyi hitaasti ysin maissa kupillisella teetä sängyssä. Rakastan hitaita aamuja ja sitä hiljaisuutta.

Aamupalaksi desi puurohiutaleita, 1,5dl persikka-passionhedelmärahkaa ja omena
Oli tosi tosi nätti ilma, joten lähtiin käyttämään koiraa pihalla ja lenkki vähän venähti. Tunti samoiltiin metsiä ja niittyjä auringonpaisteessa, tuuli vaan vähän häiritsi.

Kesä! ♡
Lenkin jälkeen lähettiin vielä nopsaa äiskän kans ostamaan kesäkukkia mutta nälkä ajoi kotiin aika nopsaa.
Lounaalla lohta ja salaattia sekä ruisleipä juustolla
Lounaan jälkeen istuttelin kukat, siirsin muutaman mansikantaimenen penkistä kukkalaatikkoon ja muuten hörhöilin pihatöissä. Ja sitten taas syömään! Välipalaksi söin ananas-skyrin ja omenan, joitten jälkeen simahin about tunnin päikkäreille.

Päivälliseksi makkarakeittoa, salaattia ja ruissämpylän puolikas juustolla
Päivällisen jälkeen suunnattiin salille Laurin kanssa. Treeni oli ihan mahtava vaikka porukkaa oli enemmän ku ehkä ikinä. Unohin housut kotiin ekakerralla, joten jouduttiin ajeleen ees taas kodin ja kaupungin välillä ja oltiin salilla about klo 20-21. Tein jaloille prässiä, bulgaarialaista smithissä, sj-mavea ja erureiden ojennukset + toki pikaisen alkulämpän. Fiilis oli ihan mahtava ja leijailin kotiin ysin jälkeen iltateelle ja -palalle.

Tämä temppuilu tänpäiväiseltä selkä-hauis-vatsa -reeniltä

Omppu, vadelmaskyr, muutama mansikka ja raparperi-mansikkamysliä
Nyt taas pihahommiin, ihanaa alkuviikkoa kaikille! :)