keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Mitäs sitä Ainolle?

Tallinnasta palauduttu ehjänä, kivat futistreenit takana ja fiilis on hyvä. Mutta mielialat heittävät kyllä päivästä ja tunnista riippuen sellaista häränpyllyä, että tää kuulumispostaus saattaa olla vanhentunutta tietoa jo muutaman tunnin päästä. Kehonkuvan kanssa on saanut tehä töitä, välillä kun on tuntunut niin vantteralta ja lihavaltakin. Eilen eli tiistaina oli vaikea päivä kehonkuvan suhteen, mutta tänään pystyin jo varovasti katsomaan itseä peilistä itkemättä. Vaikeaa on mutta ne hetket menee kyllä ohi. Ahistus on vaan tunne, tunteita tulee ja menee eikä ne vaikuta mun käyttäytymiseen. 

Tallinnassa oli ihanaa. Käveltiin, eksyttiin, shoppailtiin, syötiin, naurettiin, herkuteltiin ja ehittiin leffaankin (joka tosin oli täyspaska, Ted 2..). Päädyin jopa herkuttelemaan parrotseilla ja pizzalle Vapianoon, eikä ahistus hyökänny kuin vasta tosiaan tiistaina kotona.

Kaheksan tunnin bussimatka ja repullinen eväitä
Helsinki oli meille melkeen yhtä eksoottinen kuin Tallinna :D
Ekan päivän ruokapaikkana Wok to Walk: NAM!
Tänne me sit onnistuttiin eksymään
Illalla rättiväsyneinä ostettiin vaan sushit huoneeseen
Koska mitään ei ole tapahtunut ilman todistetta somessa, poseerailtiin tylsyyttämme laivassa instaphoto
Takaisin Hesassa ja Vapianon pizzat ♡

Muutamia pienehköjä kriisejä, mutta sitäkin enemmän onnistumisia sisältävä reissu, joka kyllä vahvisti myös meidän parisuhdetta taas. 

Minkäslaisia postauksia te toivoisitte? Kyllästyttääkö pohdiskelu, kuulumiset tms, onko jotain mistä haluaisitte kuulla enemmän? :)

torstai 23. heinäkuuta 2015

Enää en aijo pelätä

Pyydän vilpittömästi anteeksi tätä jatkuvaa postauspommitusta, mutta mulla on liikaa ajatuksia!


Mietin nimittäin sitä, kuinka lapsellista tää mun käytös taas on. Hankaloitan mun elämää jollain niin turhalla kuin ruoka. Tai siis ei ruoka ole turhaa vaan se, että mulla on tarve kontrolloida pahaa oloani kontrolloimalla syömistäni. Vaikka se tressin tai pelon aiheuttaja ei millään tavalla liity ruokaa eikä se syömisiä kontrolloimalla tule ikinä ratkeamaan. Jos jotain niin elämästä tulee vain hankalampaa nälkäisenä ja väsyneenä. Enhän mää sitä tahallani tee. Tää reagointitapa täytyy vaan tiedostaa ja hankalempina aikoina muistaa tehdä töitä sen eteen, ettei lähe nipistelemään.

Oon miettiny niitä syitä mitkä on aiheuttanu tätä matalasuhdannetta tässä lähiaikoina. Yks syy on varmasti se minkä jo viime postauksessa totesin, eli tää ajankohta peilattuna viimevuoden romahdukseen. Yo-kirjotusstressi ja tuleva syksy. Osaksi syytä löytyy varmasti myös siitä, että Lauri ei oo kotona vaan Helsingissä tän kuukauden. Mutta suurimmaksi osaksi tää on luultavasti noiden reissujen (Rodos ja Pori) aiheuttamaa. Tiesinhän mää, että reissujen rutiininmuutokset tulee olemaan haastavia ja oikeestaan oon mielestäni selvinny aika hyvin. Paino on noussut, fiilikset on ollu suurimmaksi osaksi positiiviset enkä oo saanut yhtäkään ahistuskohtausta.

Luku-urakka todistetusti alotettu (eikä ees lavastettu kuva! :D)
Mää oon löytäny sen tsempin taas, sen ihanan tsempin kun tuntuu ettei ruoka oo vihollinen. Ruoka on jotain, mistä nauttia eikä nauttiminen lihota. Herkkujen suhteen aijon varmaan jatkaa tällä valitsemallani linjalla vielä. Enää ei tee mieli herkkuja enkä edelleenkään tunne olevani siihen valmis. Täytyy ottaa vähän etäisyyttä ja hautoa sotasuunnitelmaa, kyllä ne kohta taas tuntuu mahdollisilta :) Napostelen kyllä, kuivatuja hedelmiä, nachoja, viinirypäleitä yms, mutta "sokeriin" en pysty kuin sillointälloin. Olkoon se vielä niin.


Kuten huomaatte, tää on tällasta vuoristorataa. Fiilikset saattaa muuttua monta kertaa päivässä, mutta tällä kertaa tää tuntuu aika varmalta. En pelkää enää :)

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Hitonmoisella tsempillä

Ajoin eilen reeneistä kotiin, kun mun mieleen tuli poikkeuskellisen kirkas muisto talvelta. Muistin elävästi yhen illan kun ajettiin joogasta pois. Oli tosi pimeetä, mulla oli kauheen kylmä ja väsy. Katuvalot välkky ohi ja mua ahisti mennä kotiin, koska siellä ootti iltapala. Toisaalta olin helpottunu siitä, että pääsen nukkumaan. En muista talvelta kauheen paljoa mitään, joten tää muistikuva hätkähdytti. 


Vuosi takaperin mun sairaus lähti vyörymään eteenpäin. Eilen fysiikkaa lukiessani mieleen heijastui selvästi viimevuoden bilsan luku-urakka ja se, kuinka sairaus vaikeutti asiaa huomattavasti. Aivot ei pelittäneet eikä ajatus pysynyt DNAn rakenteessa vaikka kuinka koetti keskittyä. Se, että vuosi sitten olin niin paskassa jamassa vaikuttaa ihan varmasti tähän vaikeemman jakson kehittymiseen. Mulla on ollu hankalempaa syödä, niinku aijemmin jo totesin. Tää on vähän sellasta että vähän väliä saa olla ittelle taas perustelemassa sitä, että saa syödä ja miksi saa syödä. Ei tää mun mielestä oo kuitenkaan vielä konkreettisesti syömisiin vaikuttanu.


Nää viimevuoden muistikuvat herätti mut eilen illalla: jos nyt en tsempaa, lähen liusumaan ja sieltä on raskas tie taas takasin. Muutos täytyy tehä ennen kun ahistus alkaa vaikuttaa syömisiin. Nyt on sen aika. Mitä tää käytännössä tarkottaa, niin ateriasuunnitelmasta kiinni ja tulta päin.

Huomenna lähen istumaan kaheksaksi tunniksi bussiin kohti Helsinkiä ja ihanaa Tallinnan reissua, enkä anna sitä anteeksi ittelleni, jos sairaus pilaa koko jutun. Ei muuten pilaa, se ei hallitse mua enää.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Voihan nälkä!

Mun elämässä tapahtuu tällä hetkellä paljon, oon mm. liittynyt jalkapallojoukkueeseen ja aloittanut yo-kirjotuksiin lukemisen. Perjantaiaamusta suuntaan kohti Helsinkiä ja Tallinnaa, tämän illan nautin ystävieni seurasta ja huomenna ilta menee taas nurmella pallon perässä. Silti syömisasiat kaihertaa, en tunnu löytävän sitä syömisen flowta. Tää sitten vaikuttaa siihen, että oon väsyny (taistelu vie henkisiä voimia) ja alakuloinen. Yritän syödä tarpeeksi ja oikeaa ruokaa, mutta miksi nälkä ei tunnu talttuvan? Kun yritän syödä samoja määriä kuin ennen Rodoksen ja Porin reissuja, huomaan jääväni nälkäiseksi, vaikka muutama viikko sitten määrät oli tosi sopivia. Onko mun mahalaukku isontunu, voinko luottaa kylläisyyden- ja näläntunteisiini, voinko syödä vahingossa liikaa? Pitääkö syödä noita hetkittäin liian vähältä tuntuvia määriä vai ottaa lisää kun maha ei tunnu täyttyvän? Loppuuko tää nälkä koskaan? 

Btw vaatteet on H&Mltä ja nappikset Niken eikä kuvat liity aiheeseen mitenkään



"Herkkulakko" on pitänyt, mutta nälkä on kokoajan. Lisää ruokaa vai?

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kroppa-ahdistusta

Jos haluat lukea vain positiivisia tilannepäivityksiä, en suosittele lukemaan. Vaikkei tämänkään mikään angstiahdistuspostaus ole tarkoitus olla. 

Sillä niinkui otsikko kertookin, tällä hetkellä tämä keho ahistaa. Päivien istuminen, mättö ja mässäys näkyy ja tuntuu; olo on suoraansanoen tukala, turvonnus ja lihava. Valehtelisin, jos sanoisin ettei pää huuda heikkoa ja läskiä, kun tuntuu ettei vaatteetkaan mahdu enää päälle. Ristiriitaista, sillä toisaalta oon tosi sinut sen asian kanssa, että painon on noustava ja painon nousu = kropan isontuminen ja muuttuminen. 

Yh

Ennen porin reissua osasin olla iloinen kropan muutoksista, tunsin itseni naiselliseksi ja ihan hyvän muotoiseksi. Tällä hetkellä fiilis on toinen, inhottaa. Tiijän sen johtuvan päivittäisestä herkuttelusta, joten herkuttelu saa nyt jäädä pikku taoulle. Syön tarjottessa juu, ja esim. kun huomenna mennään tyttöjeniltaa viettämään, en aijo välittää alkon kaloreista. Mutta kotona napostelu saa luvan loppua, koska se ei muuta aiheuta kuin ahdistusta, eikä ihmisen elääkseen tarvi napostella herkkuja. Ei mua ainakaan tällä hetkellä. Jos jatkaisin tällä tiellä, ahistus vain kasvaisi ja luultavasti mukaan tulisi myös oikeiden ruokien nipistelyä ja pakkoliikkumista. 

Happy?
Tällanen puhtaasti "läskiahistus" on aika vierasta mulle, sillä suurimman osan ajasta oon vaan älyttömän onnellinen siitä, että mun kroppa toimii ja uudet muodot on tuntuneet omilta. Uskon tän tämänhetkisen ahistuksen johtuvan siitä herkuttelusta ja sen tuomasta nopeasta painonnoususta ja nesteistä. Osa tästä "läskistä" on varmasti myös vaan ihan puhtaasti vaaleiden hiilareiden ja mahan toimimattomuuden aiheuttamaa turvotusta. 

Tavallisten ruokien syöminen ei ahdista kuitenkaan ollenkaan, vaan ennnemminkin haluan panostaa oikeaan, puhtaaseen ja ravitsevaan ruokan nyt hetken. Just nyt mun kroppa kaipaa freesiä puhdasta ruokaa. En oo vielä päättäny, haluanko nähdä painoa tällä viikolla. Pelkään sen nimittäin nousseen kuin teinipojan stondis, mutta toisaalta painon näkeminen saattais realisoida tilannetta. Ehkä se ei ookkaan noussu ihan niin paljon mitä luulen. Mut mitä jos on?

Oikijaa ruokaa pliis

En tiijä onko tää paranemisen kannalta nyt sitä kuuluisaa takapakkia, mutta this is what I'm gonna do. Mua ärsyttää se, että mua tekee vähän väliä mieli jotain herkkua. Mun silmät bongaa joka saatanan karkkikaupan, suklaamaistiaisen ja lettukojun, ja kun kerran on antanut ittelleen luvan herkutella, niin teen sitä paljon. Ainakin omasta mielestäni paljon. Helpompi on nyt hetki hengittää (ilman että suklaa tukkii kurkkua) ja kattoa sitten hommaa uusiksi uusin silmin. 



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kuvei reissusta

Nyt on kotiuduttu viiden päivän round tripiltä, isin kans käytiin suhaamassa ympäri Eteläsuomea. Päämääränä oli siis Porin Jazz ja Emeli Sandé ♡
En nyt rupee kauheena selostamaan itte reissun kulusta koska en usko että ketään kiinnostaa, mutta tässäpä taas näitä kuvia :D

Olkiluodon ydinvoimala oli tällaselle fysiikkanörtille hemmetin mielenkiintonen kokemus! 
Säät helli: kahen festaripäivän aikana ehti sataa noin 5 minuuttia 

Porukkaa oli varsinki perjantaina _paljon_



Näsilinna Tampereella oli kaunis paikka

Museossakin pyörähdeltiin

Fit Wok ahhh

Settien välillä syötiin, otettiin arskaa ja luettiin 

Festarifoodia ♡

Sairaus ei päässyt mukaan ja nautin ainakin viiden kahvipöydän antimista; oli raparperipiirakkaa, jätskiä, karkkia, vohveleita jne jne.. Voin myöntää, että yhtäkkinen päivittäinen herkuttelu, epätasaiset ateriavälit, hiilaripainotteinen ruoka ja myöhään venyneet illat (yöt) vaikuttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Fiilis kropassa on ankea, turvonnut ja väsynyt ja kaipaan liikuntaa. Nyt muutaman päivän otan kotona rauhallisesti ja perjantaina suuntaan taas etelään Tallinnaan parisuhdereissulle.

Reissu oli tooosi kiva ja oli ihana päästä viettämään aikaa isin kanssa ja musiikin parissa. Eriryisesti Sandén ja Jessie J:n keikat oli uskomattomat, sitä tuli itkettyä millon liikutuksesta, millon onnesta ja riehuttua huutokuorossa valtavien endorfiinien vietävänä. Kipinä oman musiikin tekemiseen syttyi taas, ehkä vahvempana kuin koskaan ja muutamat lyriikat onkin jo paperilla asti. Musiikki on niin suuri osa mun elämää, mutta mieluusti antaisin sen olla suurempikin. 




Oliko joku teistä lukijoista jazzaamassa ja mitäs tykkäsitte? :)

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kovasti tahdon olla vain normaali

Normaalius. Teininä värähdin vihasta, jos joku kehtas luonnehtia normaaliksi. Tahdoin olla jotain niin paljon enemmän. Suoritin, pyrin olemaan paras ja siten oikeuttamaan olemiseni. Tahdoin, että musta pystyis olemaan erityisen ylpeä. Tai enhän mää ainakaan voi olla pettymys kellekkään (vanhemmilleni), jos mää olisin erityinen ja paras. Tää perfektionismi kohdistui treenaamiseen ja (sairaalloisen) terveelliseen syömiseen. Tuollainen ääripäiden ja rajojen hakeminen kai on aika normaalia teini-iässä, kun pitää etsiä sitä omaa itseään ja omia mieltymyksiään. 

Mua ällöttää nää sloganit..

Nykyään mää en mitään muuta tahdo enempää, mitään muuta en kovempaa havittele, kuin normaaliutta. Teen joitain asioita vain sen takia, koska tiijän sen olevan normaalia. Pärjäisin ehkä ilmankin. Mun mielestä sairauden vastakohta on normaalius. Uskon tän tavallisuudenkaipuun johtuvan niin paranemisesta kuin osaksi myös ihan aikuistumisestakin. Mun itsetunto on parantunut, kehtaan ja tiedän että saan olla juuri sellainen (terve) kuin olen. Tää aihe kiehtoo mua henkilökohtaisesti paljon, sillä mää olen aina ollut jollain tavalla epävarma enkä ole tuntenut kuuluvani joukkoon. Mun on aina täytynyt olla kaikille mieliksi, jotta en vaan ärsyttäisi ketään ja mua jaksettais. Tempperamenttinenhan mää olen aina ollut, mutta tuo piirre on lähinnä ilmennyt ulkoisia ja tuntemattomia koskevissa asioissa.


On vaikea olla oma itsensä jos ei tiedä kuka on. Helposti lähtee määrittelemään itteään esimerkiksi numeroin; 19 vuotta, 250 facebook-kaveria, 140 seuraajaa, 30 lukijaa, 163 senttimetriä, kymppi bilsasta, seiska liikunnasta. Mää ainakin tein tätä ennen paljon ja se oli tosi vahingollista. Aina piti saada enemmän, vähemmän tai muuten vaan paremmin.

Pyysin äitiä tuossa torstaina kertomaan mulle mun painon. Kuten ehkä tiedätkin, en oo painoani tiennyt oikeastaan koko talvena, vaan mut on viikoittain punnittu selin numeroihin päin. Tää oli alunperin mun oma päätös, sillä tiesin kasvavien numeroiden ja niiden tarkkojen numeroiden tietämisen ahistavan mua aivan järkyttävästi. Helpompi oli antaa vastuu siitä jollekkin toiselle, sillä ihan oikeasti niillä numeroilla ei tässä (eikä missään muussakaan) vaiheessa ole väliä kunhan suunta on oikea eli ylöspäin. Noh, eli pyysin sitten kuitenkin tällä viikolla tietää tuon numeron. Miksikö? Koska tuntui, että pystyn asian jo käsittelemään ja halusin tietää, oonko normaalipainoinen. Rehellisesti sanoen mua myös pelotti, pelotti se, alkaako tuo numero ahistamaan ja kummittelemaan jatkuvasti. Paino oli muutaman kilon vähemmän kuin uskalsin matalimmillaankaan veikata, enkä todellakaan ollut lähelläkään normipainoa vielä. Vois ehkä kuvitella, että oisin ollu jollain sairaalla tavalla onnellinen tuosta liian alhaisesta numerosta, mutta ei. Oikeastaan musta tuntui, ja on siitä lähtien kokoajan tuntunut tosi neutraalilta. Tiedän että se on liian vähän, mutta tiedän myös että se kyllä korjaantuu. Oon tosi onnellinen että mun reaktio tuohon tietoon oli mielestäni tosi terve. Enää en pyri määrittelemään itteäni painon kautta!






Tällähetkellä oon Porissa nauttimassa upeasta musiikista, hyvästä ruuasta, ihanasta seurasta ja välillä jopa hyvistä säistä. Tuun turinoimaan tästä reissusta jälkikäteen sitten taas :) 

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Paloja elämästäni

Mennyt viikko kului täällä kotona lepposasti Kreikan lämpöjä kaivatessa ja kokkaillessa. Laurin lähti eilen yöllä kohti Helsinkiä sivarikoulutukseen, nyyh. Muuten on ollu tosi tosi mukavaa, syömiset tuntuu helpoilta, rennoilta ja herkuteltuakin on tullut. Kävin myös tänään aamupäivästä ystäväni kanssa kampaamossa (kampaamotreffit you know ;D) ja pätkäsin tukan sitten kerralla kunnolla lyhyeksi! Vähän jännitti, koska vaikka mulla on ollu lyhyt tukka suurimman osan elämääni, nii viimevuodet oon vetäny pitkillä. Kampaaja (joka sattui olemaan tuttu yläasteelta) osas kuitenki hommansa ja hälle oli erittäin helppo sönköttää jotain ohjeenpoikasta. 

Nämä kuulumiset kun on niin paljon helpompi kertoa kuvapläjäyksenä, niin tässäpä sitten tulee: 

No se tukka! What do ya think?



Lauantaina kaffella kamulin kanssa :)

Ja sit värkkäsimmä Larsin kans tortilloja ♡ (tähän litra salsaa ja näitä kaks, en mä yhellä pärjää)

Sunnuntaina tehtiin läksiäisillalliseksi pizzaa :)

Olen mää ehtiny kaiken syömisen keskellä myös vähän reippailla

...ja tän tuhisijan kans se on parasta! ♡

Tällaista täällä! Ylihuomenna me sitten isin kans suunnataan auton nokka kohti Porin Jazzeja ♡ Tuuhan vetäseen hihasta jos tuttu naama näkyy, multa liikenee hali ihan jokaiselle. Kaikkeista eniten ootan jazzeilta Emeli Sandéta, oon hoilannu sen biisejä täällä nyt viikon enkä meinaa housuissa pysyä. Superhauskaa! 

Elikkäs summa summarum: kivaa on mut olkoon, Lauria kaivatessa ja rentoillen tämä tyttö lomailee :) Superia viikkoa teille rakkaat! ♡

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Herkkua herkun perään

Ne ne vasta on hyviä. Varsinki suklaa. Ja suklaalla päällystetyt mansikat. Kuola valuu ajatuksestakin.

Maistuisko?

Mutta. Se iso paha mutta. Mikä on sopivasti? Missä kohtuus alkaa ja loppuu? Ja kuka nää säännöt tekee? Onko olemassa jotain univarsaaleja "näin paljon suklaata päivässä on vielä ok" -ohjekirjasia ja missä niitä oikeen jaellaan? Toisin sanoen: Kuinka paljon saan syödä?

Mun pahin pelko sillon, ku piti talvella opetella syömään ihan tavallista ruokaa oli se, että ku kerran alotan, en voi enää lopettaa. Etten tuu mistään täyteen eikä mikään riitä. Tästä pelosta oon päässy eroon tavallisen ruuan osalta, sillä kokemus on opettanu että mää tuun kyllä kylläiseksi ja osaan lopettaa syömisen oikeaan aikaan. Mutta koska oon sokerihiiri ja avoimesti sen myönnän, mulle ei kertakaikkiaan tuu sitä äklöä oloa sokerista. Suola pistää stopin aika nopsaa mutta karkkeja en pysty vetää pahaanoloon asti. Tai en ainakaan oo vielä pystyny. Toisaalta määrät joita oon tuota sokeria nyt syöny, on kai aika pieniä? Ja sit ku esim. se suklaapatukka loppuu nii on se himokin lähteny. 

Määrällisesti "jotain pientä" on esim. tollanen happy hippo (♡), Mars mini (sellasesta tax free -pussi missä on niitä minipatukoita), muutama pala suklaata tai vähän jugurttihedelmiä (vähän = yhen illan aikana napostelin huomaamatta 7 tummasuklaamansikkaa)
Voin rehellisesti myöntää, että mua pelottaa josko herkuttelu lähtee käsistä. Vaikka tiedän, etten sais tehä itelle mitään sääntöjä, oon silti niitä tehny. Yks tällanen sääntö on, etten rupee herkuilla korvaileen oikeeta ruokaa, eli toisinsanoen syön kaikki herkut ylimääräsenä ateriasuunnitelmaan. Mut ei sääntöä ilman poikkeuksia, eli esim kahvilassa välipala-aikaan nautittu kakkupala voi ihan huoletta toimittaa välipalan virkaa. Ja toisaalta jos sen kakkupalan lisäksi vielä kaipaa jotain lisävälipalaa nii ei siitäkään tarvii harmaita hiuksia kasvattaa. Kun se vaan niin on (kuten Tampereen steikkiraflan jätkät oli hiffannu), että ku on nälkä pitää syödä. 

Mutta ensisijaisesti oikeeta ruokaa. 
Pelkään, etten nää enää yhtä herkutonta päivää. Että kaikki mun itsekuri asian suhteen on kadonnu. Tää asia ahistaa. Mitäs te lukijat suosittelisitte, pidänkö hetken täysin herkutonta, rajaanko herkuttelun vain joihinkin tiettyihin päiviin/kellonaikoihin/tilanteisiin vai jatkanko siedätystä vaikka tuntuu pahalle? Onko tää välttämätöntä? En oikeasti tiedä mihin suuntaan lähtä ja psykologikin on kesätauolla :(

torstai 9. heinäkuuta 2015

Syömisen uudet tuulet

Halusin tulla kirjottamaan mun tänhekisistä syömisistä (ja syöpöttelyistä :p), koska muutosta edelliseen aihetta käsittelevään postaukseen on aika hurjasti. Ainakin henkisesti fiilikset on aivan hassut, ihanalla tavalla hassut, sillä sairaus ei vaikuta muhun tällähetkellä yhtään mitenkään! 


On vaikea enää luetella, että söin eilen sitä ja tätä ja tuota koska en rehellisesti edes muista! Mun mielestä se kertoo siitä, että syöminen on rentoa eikä sitä tarvi kauheena ajatella. Määrät on riittäviä automaattisesti eikä ruokia tarvii sen enempää analysoida tai miettiä. Periaatteessa noudatan ateriasuunnitelmaa, pyrin siihen että syön ainakin sen verran ja sit jos vielä on nälkä niin lisää. Se ei tunnu vaikealta, mutta myönnän soveltavani aikalailla ja syön sitä, mitä tekee mieli vaikka se ei ihan atsiin täysin istukkaan. Ei se niin vakavaa ole. Herkuttelen myös paljon, joka päivä tulee vähän jotain ylimääräistä napsittua, mutta sallin sen itselleni. 



Muokkasin atsia illan osalta, vähän, koska päivällisen ja iltapalan välillä ehtii tulla nälkä. 

Aamupala
3dl valmista puuroa / 2 leipää täytteillä (margariini, juusto, rehut)
2dl maitotuotetta
Hedelmä

Lounas
2 perunaa / 2dl pastaa tai riisiä 
2dl lihakastiketta / 5 pyörykkää / 2 pihviä
1/2 lautasellista salaattia
1 leipä täytteillä
TAI
3dl keittoa
2 leipää täytteillä
Kasviksia
TAI
2,5dl laatikkoruokaa
1/2 lautasellista salaattia
1 leipä täytteillä

Välipala
2 dl maitotuotetta ja hedelmä
TAI
Leipä täytteillä ja hedelmä

Päivällinen
Kuten lounas

Illan välipala
Herkku (jätski/suklaapatukka/suklaarusinoita tms)
TAI
Protskupatukka
TAI
1 leipä täytteillä
TAI oikeastaan juuri sitä mitä mieli tekee

Iltapala
2dl maitotuotetta
1 leipä täytteillä
Hedelmä

Jokaisella aterialla saa ja pitää ottaa lisää jos nälkä ei lähe. Liikuntalisänä jotain (bansku/prodepatukka/rahka/herkku).




Tällaiselta syöminen siis näyttää tällä hetkellä. Varmaankin. En mittaile enää mitään, mutta tiedän että ruokaa on tarpeeksi. Vaikka sovellankin atsia paljon, mulla on muutamia peruspilareita, kuten se, että lämpimillä ruuilla on oltava kunnollinen hiilareiden lähde. Muuten mulla tulee nälkä liian nopsaa taas. Syön aika paljon kasvisruokia, joten huolehdin proteiinien saannista lisäilemällä kaikkeen raejuustoa (en siis siksi että se on hyvää :p). Nykyään onnistun valitsemaan syötäväni yleensä aina sen mukaan, mitä tekee mieli. Oon tosi onnellinen siitä, ettei kalorit määräile valintoja.

Haluan ruuissa kiinnittää yhä enemmän huomiota lisäaineettomuuteen ja kemikaaleihin. Haluain syödä mahdollisimman puhasta ruokaa, vähentää keinotekoisten makeutusaineiden käyttöä ja syödä herkut rehellisesti herkkuina. Aamusta ja päiväsaikaan mulla on aina enemmän nälkä kuin illalla, joten panostan ekojen aterioiden kokoon. Tärkeintä on syödä riittävästi.